Rv 12+6

Jännitystä ilmassa, huomenna on eka ultra. Mies ei tosiaan pääse mukaan mutta sain ystävän mukaan kuskiksi, hänellä itsellään on synnytys käsillä tuota pikaa joten ei tarvitse itsekseen pähkäillä minne mennä ja mistä ovesta ym.kun on konkari matkassa.

Sokerirasituskoekin pitäisi varata. Paikkakunnallani on supistettu labran aukioloaikoja, ensimmäinen vapaa aika olisi vasta 14.6 . Se menee liian kauas, sillä minun olisi käytävä testissä viimeistään ensi viikolla. Tämänkin kun olisi tajunnut jo aiemmin varata ja varmistaa, mutta onneksi naapurikuntaan pääsee näköjään melkein joka päivä ensiviikollakin sokerirasituskokeeseen.

Pessimisti ei pety, olen melkoisen varma että kohdallani viisari värähtää ja saan raskausajandiabeteksen kaverikseni, mutta sitten eletään sen asian kanssa ja yritetään elää terveellisesti ettei tarvitsisi alkaa pistämään insuliinia.

Viikonloppuna oli Helsingissä, vietin ystävän luona syntymäpäivääni uusiksi (synttärit oli jo edellisviikolla) ja kävimme mm. suppailemassa. Vähän epäilytti että kuinka raskasta se on ja sieluni silmin jo näin kuinka molskahdan hyiseen veteen. Lopulta kastumaan päätyivät vain varpaani mutta kyllä se aika fyysistä oli, reidet ja pohkeet olivat palauttavasta kävelystä ja nesteytyksestä huolimatta hapoilla seuraavana päivänä. Suppailu on ollut jo monta vuotta kokeilulistalla ja nyt oli aikalailla viimehetki kokeilla sitä. En uskaltaisi enää ison mahan kanssa tasapainoilla millään laudalla, oli se kuinka leveä ja vakaa tahansa. Toisekseen tasapainossa pysymiseen tarvittiin kaikkia mahdollisia lihaksia, luulen ettei (vatsa)lihaskuntoni tule olemaan enää tällä tasolla ainakaan vuoteen (koska raskaus ja synnytys.) Eli hauskaa oli, uudestaan heti suppailemaan kunhan saan ilman suurempia pelkoja moskahtaa veteen ja keskittyä hauskanpitoon!

Rv 11+6

Ensimmäinen totaalinen kyllästyminen. Pääsin jo omasta mielestäni ohi etovasta olosta, kaikelle itkeskelemisestä, janon tunteesta ja käsittämättömästä, jatkuvasta ketutuksesta. Luulin, seesteinen keskiraskaus, here i come!
Mutta mitä vielä, viikonloppuna olo muuttui entistä kurjemmaksi: oli lähellä etten lauantaiaamuna oksentanut koiraa lenkittäessä ojanpientareelle ja jatkuva jano saa epäilemään josko diabetes on iskenyt hyvissäajoin kyntensä minuun. Juodahan pitääkin paljon mutta kaiken ravinnon pitäisi nyt olla nestemäistä ja kylmää, ehdottomasti kylmää: Appelsiinit ja omenat on ykkösruokaa, sunnuntai-iltana tein itselleni kaksi holitonta mojitoa. Lämmin ruoka etoo jo ajatuksena, mutta luonnollisesti pelkät hedelmät eivät pidä nälkää kovin pitkään. Onneksi kaikki ruoka pysyy kuitenkin mahassa, toistaiseksi.
Tämä kaikki saa aikaan sen että tympii, ja varsinkin kun koen edelleen että koska kaikki muu on kauheaa paitsi hedelmät, kylmät juomat ja herkut (pitsa, hampparit, ranut, irttarit, yrttivoipatonki jne) olen myös oikeutettu syömään jälkimmäisiä. Tänään kävimme miehen kanssa Lidlissä jossa tarjouksessa olevat muffinssit houkuttelivat suunnattomasti. Hän siihen totesi että miten se raskausajan diabetes saa alkunsa... Totesin että juurikin näin, pelkkiä herkkuja napsimalla ja jätin muffarit hyllyyn. Verensokeriarvot minulla on toki hyvät mutta parempi pitää varansa ja pitäytyä pääasiassa hedelmissä.

Postissa tuli viimein ultra-aika, 31.5 klo.8:45. Mies ei valitettavasti pääse mukaan mutta saan ehkä ystävän mukaan joka siunatussa tilassa on hänkin. Tuntuu kyllä edelleen että huijaan kaikkia, jos minulla onkin vain vatsapöpö, lisää maitohappobakteereja kehiin niin jo tokenee! Vauvanvaatteiden hypistelu kaupassa tai ystävän kanssa juttelukaan ei tunnu tekevän tätä yhtään todellisemmaksi, olen hämmentynyt miksi koen näin.

Kerroin asiasta äidille perjantaina. Hän otti asian hyvin, kielsin kuitenkaan innostumasta liikaa ja olemaan kertomatta vielä sisaruksilleni.

Rv 10+5

Piti kirjoittaa jo aiemmin mutta väsy iski: Viime viikon maanantaina oli eka neuvola. Terkkari oli nuori ja asiallinen, ei ihan lämmennyt kun yritin välillä keventää tunnelmaa, jännitti niin paljon. Hän ei ottanut ihmeemmin kantaa verenvuotoon edellisviikolla, oli samaa mieltä puhelimessa olleen terkkarin kanssa että todennäköisesti se oli harmiton alkuraskauden vuoto.  Mukaan sain nivaskan papereita joissa väitetään minun olevan raskaana.

Eli ei, en vieläkään oikein ole sisäistänyt asiaa. Kun terkkari puhui "teistä raskaana olevista" teki mieleni katsella ympärille ja kysyä että minä vai? Kävin heti keskiviikkona veri-ja pissakokeessa, osallistun sikiötutkimukseen. Ja koska painoa on enemmän kuin pitäisi (just joo) pääsen sokerirasituskokeeseen jo alkuvaiheessa eli pitää sekin varata jo parin viikon päähän. Ultraan sanoi laittavansa lähetteen myös, odotan kirjettä kuin kuuta nousevaa.

Hirmusti tekisi mieli kertoa jo töissä, mutta koska siellä on nyt muutenkin verenpainetta nostattava tunnelma päätin jättää asian hautumaan vielä hetkeksi. Työnantajalle kun ei ole pakko kertoa kuin vasta 2kk ennen äitiyslomalle jääntiä. Käytännön syistä ja oman turvallisuuden vuoksi kerron kyllä kunhan ultrassa on todettu että mahassa on muutakin kuin läskiä ja suolistoa.

Vointi on pääasiassa hyvä, viime viikolla ei tuntunut juuri mitään oireita, viikonloppuna alkoi taas tissikipu ja mitään ruokaa ei tee mieli. Haluaisin vain mahan kurniessa mennä ravintolaan ja tarjoilija saisi tuoda jotain taatusti hyvää ruokaa eteeni. En jaksa miettiä ruuan valmistusta koska jo ajatus etoo. Ei sinäänsä, en jaksaisi miettiä muutenkaana mitään, välillä tuntuu että tympäisee kaikki niin paljon että pää halkeaa.

Raskaudesta ja vauvahaaveista

Tapasimme mieheni kanssa noin puolitoista vuotta sitten. Kaikki kävi aika nopeasti sillä muutimme aikalailla tasan vuosi sitten toukokuussa yhteen ja kesäkuussa jätimme ehkäisyn pois. Nopesti kun laskeskelee niin "tulee jos on tullakseen"- vauvan alkuun saattaminen kesti 10 kuukautta.  Olen kai hieman outo vauvakuumeilija sillä eniten stressasin ja mietin lisääntymistouhuja aktiivisesti koko kesän ja alkusyksyn. Kun mitään ei tuntunut kuukausien myötä tapahtuvan, menkat jäi välillä pois syystä x eli ei tietoa ja alkoivat taas millon sattui, aloin rauhoittumaan. Tuntui että nyt pitää oikeasti keskittyä johonkin muuhun kuin jatkuvaan valkovuodon koostumuksen määrittelemiseen.

Tammi-helmikuussa aloitin kevyen laihduttamisen ja "terveyskuurin" eli 5:2-dieetin. Laihduin maaliskuuhun mennessä 5kg ja olo oli kertakaikkiaan upea. Kun löysin itselleni toimivan paastopäiväruokailu-systeemin joka päti myös kolmivuorotyössäni, oli aika voittajaolo. Voin kuvitella jatkavani 5:2-dieettiä myös myöhemmin raskauden jälkeen. Raskausaikana (eikä varmaan imetysaikanakaan) ei suositella mitään dieettejä joten jätin paastoilut jo heti raskaustestin näyttäessä plussaa. Olisi toisaalta ollut aika karua paastoilla väkipakolla kun vieläkin on päiviä kun kaikki yököttää ja suuhun päätyy vain ruokia jotka eivät ylenmäärin aiheuta pahaa oloa: Lähinnä siis hedelmiä ja kylmiä juomia (Jääteetä: iso kannu täyteen vettä ja reilu 2rkl maustettua vihreää teetä sekaan sitten yön yli kylmähaudutus jääkaapissa, parasta janojuomaa ikinä!)

 Aloin käymään myös uudestaan vyöhyketerapiassa. Vyöhyketerapeuttini on aivan käsittämättömän upea ihminen. En vielä maaliskuussa uskaltanut ääneen sanoa vauvahaaveistani mutta hän osasi lukea rivienvälistä mitä haluan ja kun hän sanoi sen ääneen "Niin siis sinä toivot lasta?" -pystyin puhumaan hänelle avoimesti aiheesta. Hänen innoitamanaan kävin myös yksityisellä gynekologilla keskustelemassa aiheesta ja ultrauttamassa kohtuni, koska parin vuoden takainen endometrioositutkimus kummitteli koko ajan mielessäni: "Jos siellä ei olekaan kaikki kunnossa/munanjohtimet on tukossa/ koko kohtu on aivan täynnä endometrioomaa/kohdun tilalla onkin kivekset jne."

Mutta mitä vielä, kaikki osat paikoillaan ja paikka kaikilla. Totesi että laihduttaa saa edelleen rauhallisesti ja pikkuhiljaa. Suositteli kokeilemaan ovulaatiotikkuja ja käymään verikokeissa terveyskeskuksen kautta jotta tiedettäisiin enemmän hormonitoiminnastani. Verikokeisiin asti en koskaan päässyt sillä varaamani aika oli kahden päivän päästä plussauspäivästä joten peruin ajan hyvillä mielin. Joskus käy siis näinkin, jälkikäteen ajatellen koko gynekäynti oli turha mutta toisaalta mistäs sen tietää jos tieto siitää että kaikki on kunnossa onkin auttanut siinä, että raskauduin näinkin nopeasti. 

Kerkesin käymään vyöhyketerapiassakin vain kaksi kertaa, terapeuttini ei hoida ensimmäisen kolmanneksen aikaan ketään eli palaan astialle vasta kesäkuussa. Vyöhyketerapiankin (ja häneltä saamani keskusteluavun) osallisuutta mietin myöskin raskautumiseen. Mistään en voi olla varma, mahdollisia avustavia tekijöitä on monta: Keskustelu sekä gynen että vyöhyketerapeutin kanssa, jälkimmäisen hoidot, ensimmäisen tekemä ultraäänitutkimus, laihtuminen, yleisesti kohentunut olotila edelliseen liittyen, kevät, hormoonit jnejnejne....

Rv 9+2

Verta. Eilen aamulla pyyhittäessä. Ei kipua, hetkellinen tulvahdus, aamupäivällä ei tullut enää kuin haaleanruskeaa vuotoa. Soitin päivällä neuvolaan, totesi että saattaa olla vain näitä alkuraskauden vuotoja, jos ei ole kipuja eikä vuoto voimistu niin ei hätää. Lepäile viikonloppu ja maanantaina käytte sitten sen oman terkkarin kanssa ekalla neuvolakäynnilla näitä juttuja läpi.


-Näin itsekin arvelin mutta oli huojentavaa kuulla se jonkun muunkin sanomana. Ei siis hätää, toistaiseksi.