Ensimmäinen totaalinen kyllästyminen. Pääsin jo omasta mielestäni ohi etovasta olosta, kaikelle itkeskelemisestä, janon tunteesta ja käsittämättömästä, jatkuvasta ketutuksesta. Luulin, seesteinen keskiraskaus, here i come!
Mutta mitä vielä, viikonloppuna olo muuttui entistä kurjemmaksi: oli lähellä etten lauantaiaamuna oksentanut koiraa lenkittäessä ojanpientareelle ja jatkuva jano saa epäilemään josko diabetes on iskenyt hyvissäajoin kyntensä minuun. Juodahan pitääkin paljon mutta kaiken ravinnon pitäisi nyt olla nestemäistä ja kylmää, ehdottomasti kylmää: Appelsiinit ja omenat on ykkösruokaa, sunnuntai-iltana tein itselleni kaksi holitonta mojitoa. Lämmin ruoka etoo jo ajatuksena, mutta luonnollisesti pelkät hedelmät eivät pidä nälkää kovin pitkään. Onneksi kaikki ruoka pysyy kuitenkin mahassa, toistaiseksi.
Tämä kaikki saa aikaan sen että tympii, ja varsinkin kun koen edelleen että koska kaikki muu on kauheaa paitsi hedelmät, kylmät juomat ja herkut (pitsa, hampparit, ranut, irttarit, yrttivoipatonki jne) olen myös oikeutettu syömään jälkimmäisiä. Tänään kävimme miehen kanssa Lidlissä jossa tarjouksessa olevat muffinssit houkuttelivat suunnattomasti. Hän siihen totesi että miten se raskausajan diabetes saa alkunsa... Totesin että juurikin näin, pelkkiä herkkuja napsimalla ja jätin muffarit hyllyyn. Verensokeriarvot minulla on toki hyvät mutta parempi pitää varansa ja pitäytyä pääasiassa hedelmissä.
Postissa tuli viimein ultra-aika, 31.5 klo.8:45. Mies ei valitettavasti pääse mukaan mutta saan ehkä ystävän mukaan joka siunatussa tilassa on hänkin. Tuntuu kyllä edelleen että huijaan kaikkia, jos minulla onkin vain vatsapöpö, lisää maitohappobakteereja kehiin niin jo tokenee! Vauvanvaatteiden hypistelu kaupassa tai ystävän kanssa juttelukaan ei tunnu tekevän tätä yhtään todellisemmaksi, olen hämmentynyt miksi koen näin.
Kerroin asiasta äidille perjantaina. Hän otti asian hyvin, kielsin kuitenkaan innostumasta liikaa ja olemaan kertomatta vielä sisaruksilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti